Luento 1 historia
Tekijä: Jenni Ramberg
Lähteet: luennot, sekä Jennin että Jasminin muistiinpanot luennoilta
Kansainvälinen oikeus – Historia
Tiivistelmä koostuu luennoista sekä muistiinpanoista. Ensimmäisillä luennoilla käsittelimme kansainvälisen oikeuden historiaa. Kansainvälisen oikeuden kehitys ja historia korosti enne muuta sääntelemään valtioiden välisiä suhteita (kolmansien maiden kansainvälisiä sopimuksia) ja erotettiin yksityisomistuksista valtiot toimimaan itsenäisinä valtioina. Myöhemmin käsite modernista valtiosta vakiintui ja näin ollen kansainväliset sopimukset ryhtyivät ohjaamaan suhteita sekä valtioiden että muiden toimijoiden välillä, kuten yritysten, kansainvälisten järjestöjen ja yksityisten kanssa. Oikeusjärjestys pohjautui silloin valtioiden suostumukseen, ja sitä nimitettiin horisontaaliseksi, eli toisin sanoen kaikkien valtioiden tasa-arvoisuutta syventäväksi. Kansainvälisen oikeuden luonteenpiirteisiin luettiin neljä ominaisuutta. Heterogeenisuus, heterodxinen, pluralismi ja fragmentoituminen. Heterogeenisuus, jolla tarkoitetaan, että käytännöt ja normit ovat vaihtelevia, koska silloin ei vielä ollut korkeinta tuomioistuinta, joka yhtenäistäisi tulkintoja. Heterodoxilla viitataan usein erilaisiin tietoperustoihin ja lähestymistapoihin, joilla on vaikutusta sääntöjen tulkinnassa. Pluralistisella järjestelmällä eli moniarvoisuudella tarkoitetaan yleisiä arvoja valtiossa, joiden tavoitteena on pyrkiä tukemaan arvojen toteutumista yksilöille, mutta myös valtion järjestelmälle. Erilaiset arvojärjestelmät ovat yhtä arvokkaita. Kansainvälinen oikeus pyrkii sallimaan moniarvoisuuden. Ihmisoikeuden kunnioittaminen on hankalaa. Kulttuurinen relatismi muuttaa näkökulmaa. Pitäisi luoda sellainen oikeusjärjestelmä, jossa pystyttäisiin ottamaan huomioon monikulttuurisuus. Kaikkien arvojärjestelmät ja arvokorostuksilla pyritään siihen, ettei ketään alistettaisiin. Fragmentoitumisella tarkoitetaan, että kansainvälinen oikeus muodostuu runsaista erillään olevista oikeusjärjestelmistä, jotka eivät täysin sisällä yhtenäistä järjestelmää, kuten ympäristöoikeudesta, sotaoikeudesta, ja merioikeudesta.
Tuomioistuimet ja riidanratkaisu menetelmät ratkaisevat valtioiden välisiä kiistoja, kuten kansainvälinen tuomioistuin (ICJ). Ratkaisut ovat sitovia, ja pysyviä, mutta järjestelmä on puutteellinen, koska ei ole ollut vielä korkeinta oikeutta. Historian mukaan YK:n peruskirjan artikla 33 tunnusti rauhanomaisia ratkaisu menetelmiä. YK:n perusoikeuskirjan mukaan jokaisessa riidassa, jonka jatkuminen on omiaan vaarantamaan kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämistä, on asianosaisten ensi sijassa pyrittävä ratkaisuun käyttämällä neuvotteluja, tutkimusmenettelyä, välitystä, sovintomenettelyä, välitysoikeudellista tai tuomioistuinmenettelyä, alueellisten elinten tai sopimusten apua taikka muita rauhanomaisia keinoja oman valintansa mukaan. Turvallisuusneuvoston on kehotettava, milloin se katsoo sen tarpeelliseksi, asianosaisia selvittämään riitansa tällaisin keinoin.
Lisäksi resurssikysymykset ratkaistiin kohtuusperiaatteen mukaisesti (Equity), joka myös luonnehti oikeudenmukaisuutta, sillä sen tarkoituksena oli ohjata ratkaisujen löytämistä. Kansainväliseen oikeuteen on sisällytetty ensisijaiset ja toissijaiset lähteet. Ensisijaisiin lähteisiin luokitellaan kansainvälisiä sopimuksia (yleis- ja erityisiä sopimuksia), tapaoikeus (oikeudellista tunnustamista ja yleisiä käytäntöjä), yleiset periaatteet (jotka ylittävät kansalliset oikeusjärjestelmät). Toissijaisiin lähteisiin kuuluvat oikeuden päätökset ja ennakkopäätökset, jotka tukevat päätöksiä, mutta ei ole oikeudellisesti sitovia.
Kansainvälisessä oikeudessa uudet valtiot ja tabula rasa- periaate oli keskeinen sillä kansainvälisen oikeuden näkökulmasta tabula rasa -periaate tarkoittaa, että uusi valtio aloittaa kansainväliset suhteensa "puhtaalta pöydältä". Tämä tarkoittaa, että uusi valtio ei ole automaattisesti sidottu edeltäjänsä kansainvälisiin sopimuksiin tai velvoitteisiin, ellei se nimenomaisesti hyväksy niitä.
Uudet valtiot: Kun uusi valtio syntyy esimerkiksi kolonisaation päättymisen tai alueellisen irtautumisen seurauksena, sitä pidetään usein vapaana kaikista aiemman hallinnon solmimista sopimuksista. Uusi valtio voi tällöin itse päättää, mitkä sopimukset se haluaa hyväksyä ja ratifioida.
Valtion seuraanto (state succession): Tabula rasa -periaate on yksi lähestymistapa valtion seuraantoon. Esimerkiksi, kun siirtomaa itsenäistyy, se ei ole lähtökohtaisesti velvollinen noudattamaan entisen emämaan kansainvälisiä sopimuksia, ellei se halua liittyä niihin. Toisaalta käytännössä monet uudet valtiot hyväksyvät tietyt aiemmat sopimukset, erityisesti ne, jotka koskevat yleistä kansainvälistä oikeutta, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjaa. Lisäksi periaatteeseen on poikkeuksia: Tabula rasa ei kuitenkaan sovellu kaikkiin oikeudellisiin velvoitteisiin. Esimerkiksi: Jus cogens -normit: Tietyt perusnormit, kuten kansanmurhan kielto tai orjuuden vastainen kielto, sitovat kaikkia valtioita riippumatta niiden statuksesta. Terra nullius: Kun alue julistetaan "ei kenenkään maaksi" ja siitä tulee osa uutta valtiota, tabula rasa voi tulla esiin, mutta se ei syrjäytä kansainvälisen oikeuden yleisiä normeja. Varovaisuusperiaatteella (ennalta varautumisen periaate) tarkoitetaan, että epäiltäessä toiminnon aiheuttavan vakavaa haittaa terveydelle tai ympäristölle, ympäristöä tai terveyttä suojeleviin toimenpiteisiin ryhtymistä ei saa estää se, ettei haitoista ole täyttä tieteellistä varmuutta. Varovaisuusperiaate kuuluu kansainvälisen ympäristöoikeuden periaatteisiin. Ennakoidaan/ennalta varaudutaan toimiin ennen kuin haitta on käsillä.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että historialla on ollut suuri merkitys nykypäivään, koska sen myötä on luotu runsaasti eri oikeusperiaatteita, oikeusjärjestelmiä ja käytäntöjä, näin ollen nämä ohjaavat kansainvälistä oikeutta.